’Zombiakut’ aiheuttavat Suomessa yhä enemmän tulipaloja

19 lokakuun, 2021

Lajittelemalla ehkäiset vaaratilanteet

Väärään paikkaan heitetyt akut ja paristot heräävät kolhiintuessaan henkiin ja aiheuttavat tuhoisia tulipaloja kodeissa ja jätehuollon eri vaiheissa.

Jätehuollon toimijat ja viranomaiset pelkäävät ongelman pahenevan ilman nopeaa reagointia, sillä litiumioniakkujen määrän arvioidaan jopa 14-kertaistuvan vuoteen 2030 mennessä. Esimerkiksi Britanniassa zombiakkujen jätehuoltovaiheessa aiheuttamien palojen määrä kasvoi vuoden aikana 25 prosenttia.

Käytön jälkeen paristojen ja akkujen omaan keräykseen

Jokainen akun käyttäjä voi ehkäistä zombiakun heräämisen käsittelemällä paristoja ja akkuja käyttöohjeiden mukaisesti ja viemällä ne käytön jälkeen virtanavat teipattuna niille tarkoitettuihin kierrätysastioihin, eli niitä myyviin kauppoihin tai kunnallisiin vaarallisen jätteen keräyspisteisiin.

–Oikealla tavalla ja turvallisessa kierrätysprosessissa kierrätettynä akut ja paristot ovat arvokasta raaka-ainetta, mutta väärin lajiteltu akku on turvallisuusriski, toteaa Olli Alanen, ERP Finland.

Kolhiintuminen altistaa tulipaloille

Zombiakulla tarkoitetaan käytöstä poistettua litiumioniakkua tai litiumparistoa, joka on esimerkiksi kolhun seurauksena herännyt uudelleen henkiin ja on pullistunut, kuumentunut tai päästää outoa ääntä. Zombiakkujen aiheuttamia tulipaloja on syttynyt sekä kotitalouksissa että jätteenkäsittelyssä. Tyypillinen esimerkki on sekajätteen sekaan tai sähkö- ja elektroniikkalaitteiden keräykseen heitetty litiumioniakku, joka on kolhiintuessaan vaurioitunut ja aiheuttanut hankalasti sammutettavan tulipalon.

–Litiumioniakkupalon sammuttaminen vaatii suuren määrän vettä. Lisäksi palossa vapautuu myrkyllisiä kaasuja, jotka voivat palaa voimakkaalla liekillä. Akusta voi myös lentää palavia osia, Tukesin ylitarkastaja Karoliina Meurman sanoo.

Alan asiantuntijaorganisaatiot ovat keränneet vaaratilanteiden varalle jokaiselle hyödylliset toimintaohjeet, jotka löytyvät Zombiakku-kampanjan verkkosivuilta: zombiakku.fi. ERP Finland on mukana kampanjassa.

 

Uutiset ja tapahtumat

Tuoreimmat uutiset ja tapahtumat

Kyse ei ole vain prosessista ja vaatimustenmukaisuudesta, vaan myös verkottumisesta. ERP jakaa tietoa, näkemyksiä ja uutisia, jotta voimme yhdessä edistää kestävää agendaa.